On täysin oikeutettua olla huolissaan Gazan siviilien kärsimyksistä. Niin minäkin olen. Tilanne on humanitaarisesti kestämätön ja vaatii kiireellisiä kansainvälisiä toimia. Kuitenkin vakavien syytösten, kuten kansanmurhan, käyttö vaatii erityistä tarkkuutta ja juridista perustaa. Näin vakavien väitteiden on perustuttava tosiasioihin, ei yksipuolisiin tai poliittisesti värittyneisiin tulkintoihin.
Kansanmurha ei ole retorinen käsite vaan juridinen määritelmä, jonka YK on määritellyt vuoden 1948 kansanmurhasopimuksessa. Sen mukaan kansanmurha tarkoittaa tarkoituksellista pyrkimystä tuhota kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä – kokonaan tai osittain. Tätä erityistä intentiota (dolus specialis) ei ole toistaiseksi osoitettu Israelin toimissa Gazassa. Kansainvälisen oikeuden asiantuntijat, mukaan lukien Israelin ja YK:n ulkopuoliset analyytikot, eivät ole todenneet, että Israelin toimet täyttäisivät kansanmurhan tunnusmerkit. Siviiliuhrit, niin traagisia kuin ne ovatkin, eivät vielä juridisesti osoita kansanmurhaa.
Israelin puolustusvoimat on toistuvasti ilmoittanut pyrkivänsä minimoimaan siviiliuhreja ja käyttäneensä varoituksia ennen iskuja. Hamasin taktiikka piiloutua siviilien keskelle tekee tilanteesta monin tavoin moraalisesti ja sotilaallisesti äärimmäisen vaikean. Hamasin toiminta – joka aloitti sodan lokakuun 7. päivän 2023 joukkoteurastuksella ja otti satoja panttivankeja – on jätetty lähes kokonaan pois julkisesta keskustelusta.
Entä sitten ruoka-apu? Moni kansainvälinen järjestö on vetäytynyt avun jakamisesta Gazassa, ei siksi, ettei ruokaa olisi saatavilla, vaan siksi että osa järjestöistä ei hyväksy Israelin ja USA:n koordinoimaa uutta avustusjärjestelmää. Näin ollen jaettavissa oleva ruoka ei tavoita niitä, jotka sitä eniten tarvitsisivat. Ei siksi, että Israel pyrkisi näännyttämään kansaa, vaan koska osa järjestöistä kieltäytyy osallistumasta järjestelmään, jonka he kokevat poliittisesti epäluotettavaksi. Samalla Israel ja sen liittolaiset ovat pyrkineet mahdollistamaan humanitaariset tauot ja ruoka-avun pudotuksia ilmateitse.
Oikea kysymys kuuluu: miksi kansainvälinen yhteisö ei painosta Hamasia vapauttamaan panttivankeja? Sodan katkaiseminen olisi ollut mahdollista, mikäli Hamas olisi suostunut vapauttamaan siviilit, joiden vankeus on suora seuraus sen omasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä.
Kukaan ei voi eikä saa katsoa Gazan tilannetta välinpitämättömästi. Mutta jos haluamme edistää rauhaa, turvallisuutta ja oikeutta, tarvitsemme enemmän kuin retoriikkaa. Tarvitsemme myös tosiasioihin nojaavaa, tasapainoista keskustelua. Kansanmurhasyytöksillä on painoarvo vain silloin, kun ne perustuvat kansainvälisen oikeuden kriteereihin. Muussa tapauksessa niistä tulee ase, joka tuhoaa mahdollisuuden rakentavaan dialogiin.
(Lähetin tämän tekstin tällaisenaan Kouvolan Sanomiin 28.7.25)
Elina Ketonen 