Kymenlaaksossa ollaan tekemässä hiljaista virhettä lastensuojelussa

Kymenlaaksossa on viime kuukausina kadonnut puoli sataa lastensuojelun yksityisiä asiakaspaikkoja. Erityistason yksiköitä on suljettu, toimintoja ajettu alas ja henkilöstöä lomautettu tai irtisanottu. Taustalla ovat hyvinvointialueen säästöt ja vähentyneet ostopalvelut.

Kun sijoitukset vähenevät nopeasti ja samaan aikaan yksiköitä suljetaan, seurauksena ei ole pelkkä rakenteellinen muutos. Se on hallittu alasajo, jonka vaikutukset kohdistuvat kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin.

Erityisen huolestuttavaa on se, että katoamassa ovat juuri erityistason paikat. Ne yksiköt, joissa hoidetaan traumatisoituneita, päihteillä oireilevia ja vakavasti psyykkisesti oireilevia nuoria. Ne ovat lastensuojelun vaativinta ydintä.

Hyvinvointialue tuottaa myös itse lastensuojelun laitoshoitoa, mutta kokonaisuus ei välttämättä vastaa määrältään eikä rakenteeltaan sitä tarvetta, joka erityisen tason hoidossa on. Samaan aikaan vähennetään niiden yksityisten yksiköiden käyttöä, jotka tätä työtä tekevät. Tämä on ristiriita, jota ei voi selittää pelkällä varhaisen tuen vahvistamisella.

Lisäksi on syytä tarkastella rakenteellista eroa palveluntuottajien välillä. Yksityisiltä palveluntuottajilta edellytetään tiukkaa kriteeristöä, jatkuvaa toiminnan kehittämistä ja henkilöstön säännöllistä kouluttautumista. Tämä on ohjannut yksityistä kenttää vahvaan ammatilliseen erikoistumiseen. Hyvinvointialueen omissa yksiköissä vastaavaa painetta ei kaikilta osin ole, mikä näkyy väistämättä myös osaamisen rakenteessa, kehittämisen systemaattisuudessa ja hoidon sekä huolenpidon laadussa, jota huostaanotetut lapset saavat osakseen.

On totta, että perheitä pitää tukea aiemmin. Mutta on myös totta, että kaikki ongelmat eivät ratkea ennaltaehkäisyllä. Osa nuorista tarvitsee raskasta, ympärivuorokautista hoitoa. He eivät ole kadonneet mihinkään, vaikka paikat katoavat.

Kun erityistason yksiköitä suljetaan, kyse ei ole vain seinistä. Kyse on ammattitaitoisista ihmisistä ja osaamisesta. Kokeneet ammattilaiset siirtyvät pois, osa vaihtaa alaa ja osa muuttaa toiselle paikkakunnalle. Tätä kehitystä ei käännetä nopeasti. Samalla rakennetaan tilannetta, jossa muutaman vuoden päästä vaihtoehtoja ei enää välttämättä ole.

Hyvinvointialue perustelee linjaansa säästöillä ja varhaisen tuen vahvistamisella. Molemmat ovat sinänsä perusteltuja tavoitteita. Mutta nyt näyttää siltä, että säästöjä tehdään tavalla, joka heikentää järjestelmän kykyä vastata kaikkein vaikeimpiin tilanteisiin. Kysymys ei ole vain rahasta, vaan arvovalinnasta.

Lastensuojelussa päätökset näkyvät viiveellä. Se, mitä nyt puretaan, näkyy kasvavana pahana olona ja viimeistään muutaman vuoden päästä lisääntyvinä kriiseinä, epäonnistuneina sijoituksina ja nuorina, jotka eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua ajoissa.

Siksi on perusteltua kysyä, ohjaako päätöksentekoa aidosti lapsen etu vai rakenteellinen ja taloudellinen paine. Luottamus järjestelmään syntyy siitä, että päätökset ovat läpinäkyviä ja perusteltuja myös käytännön tasolla. Nyt kentän viesti on toinen: palveluita on tarjolla, mutta niitä ei käytetä. Tämä on suunta, joka on vielä mahdollista korjata. Mutta se edellyttää sitä, että tunnustetaan ongelma ajoissa.

Jos nyt menetämme erityisosaamisen, sen takaisin rakentaminen voi olla liian myöhäistä. Ja liian kallista, niin inhimillisesti kuin taloudellisestikin.

(Asiasta julkaistiin Kouvolan sanomissa kaksi artikkelia: https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/9358576 ja https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/9358578 )

Vastuu ei katoa osoitetta vaihtamalla

Kouvolan talouskeskustelu on vihdoin käynnissä. Hyvä niin. Siksi onkin hieman hämmentävää, että keskustelua pyrittäisiin siirtämään pois sieltä, missä päätökset oikeasti tehdään.

Paula Werning kysyi vastineessaan kokoomuksen valtuustoryhmän kirjoitukseen, miksi huomio kohdistuu paikallisiin säästöihin. Vastaus on yksinkertainen: siksi, että juuri niihin Kouvolan valtuusto voi vaikuttaa. Valtuustossa ei päätetä valtionosuusjärjestelmästä tai hallituksen politiikasta, vaan siitä, miten Kouvolan rahat käytetään. Sitä vastuuta ei voi ulkoistaa.

On totta, että valtakunnallinen politiikka vaikuttaa kuntiin, mutta kokonaiskuva jää vajaaksi, jos menneitä ratkaisuja ei tarkastella rehellisesti. Esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusviraston loppuvuoden raportti osoitti, että pandemia-aikana valtion menoja lisättiin poikkeuksellisen paljon, ja merkittävä osa lisäyksistä ei liittynyt suoraan koronaan. VTV:n raportin mukaan määrärahoja myös budjetoitiin enemmän kuin oli välttämätöntä. Toisin sanoen: kyse ei ollut pelkästään kriisin hoidosta, vaan myös pysyvästä menotason kasvusta. Tämä selittää, miksi julkinen talous on nyt tilanteessa, jossa sopeutuksia tarvitaan. Olenko kaikista valtakunnan tason sopeutuksista samaa mieltä, en välttämättä. Mutta tiedostan niiden olevan välttämättömiä.

Siksikin on vaikea olla näkemättä ristiriitaa siinä, että samaan aikaan kun vastuuta siirretään Suomen hallitukselle, esitetään eduskunnan johtavasta oppositiopuolueesta myös lisäsopeutuksia jo tälle vaalikaudelle. Viesti on kaksijakoinen: toisaalta kritisoidaan säästöjä, toisaalta tiedetään, että niitä tarvitaan lisää.

SDP:n kaupunginhallitusedustajien mielipidekirjoituksessa peräänkuulutetaan päätöksiä ja todetaan, että niitä olisi pitänyt tehdä ajoissa. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Samalla olisi kuitenkin toivottavaa, että keskusteluun tuotaisiin myös selkeästi esiin, mitä päätöksiä nyt ollaan valmiita tekemään. Lisäksi hallitusedustajat korostavat, että päätökset tulee tehdä silloin, kun ne ovat pöydällä. On siis perusteltua odottaa, että myös talouden tasapainottamiseen liittyvät ratkaisut etenevät jatkossa aiempaa sujuvammin.

Kouvolassa, ja koko Kymenlaaksossa, liikkumavara on rajallinen. Hyvinvointialue kamppailee samojen realiteettien kanssa. Tässä tilanteessa vastuullista politiikkaa ei ole katsoa muualle, vaan katsoa suoraan numeroita ja tehdä päätöksiä niiden pohjalta.

Juuri meneillään oleva keskustelu on tärkeä avaus. Se ei ole syyllisten etsimistä, vaan yritys ottaa vastuuta. Talouden tasapainottaminen ei onnistu siirtämällä katsetta muualle. Jos emme pysty tekemään vaikeita päätöksiä itse, ne tehdään puolestamme myöhemmin, usein kovempina.

Talouden tasapainottaminen ei ole mielipidekysymys. Se on edellytys sille, että palvelut voidaan turvata myös tulevaisuudessa.

Sotea ei pidä rahoittaa sairauksilla

Talouspolitiikan arviointineuvoston tuore raportti nostaa esiin ongelman, josta sote-kentällä on puhuttu jo pitkään: hyvinvointialueiden rahoitusmalli ohjaa väärään suuntaan. Kun valtaosa rahoituksesta määräytyy diagnoositietojen perusteella, järjestelmä palkitsee sairauksien kirjaamisesta, ei niiden ehkäisemisestä.

Nykyisessä mallissa alueet toimittavat tiedot asukkaiden diagnooseista, ja rahoitus lasketaan niiden perusteella. Mitä enemmän sairastavuutta tilastoissa näkyy, sitä enemmän rahaa tulee. Samalla kirjaamiskäytännöt vaihtelevat alueittain, jolloin rahoitus ei perustu todelliseen palvelutarpeeseen vaan osin siihen, miten tarkasti tai herkästi diagnooseja merkitään. Tämä ei ole reilua eikä järkevää verorahojen käyttöä.

Kannustin on myös nurinkurinen. Ennaltaehkäisevä työ, varhainen tuki ja toimiva perustaso vähentävät sairastavuutta, mutta samalla ne voivat vähentää rahoitusta. Järjestelmä ikään kuin rankaisee siitä, että asioita tehdään hyvin.

Kymenlaaksossa tämä näkyy arjessa konkreettisesti. Kun talous kiristyy, työ muuttuu tulipalojen sammuttamiseksi. Kehittämiseen ja ehkäisyyn ei jää resursseja, vaikka juuri niillä säästettäisiin inhimillistä kärsimystä ja kustannuksia pitkällä aikavälillä. Lyhytnäköinen säästäminen tulee lopulta kalliimmaksi.

Arviointineuvoston ehdotus siirtyä yksinkertaisempaan malliin, jossa rahoitus perustuisi esimerkiksi ikärakenteeseen ja työttömyyteen, on tervettä järkeä. Selkeät ja vertailukelpoiset mittarit vähentäisivät vääristymiä ja lisäisivät luottamusta järjestelmään. Lisäksi arviointineuvosto kannattaa alijäämien kattamisajan pidentämistä, jotta hyvinvointialueita ei pakoteta nopeisiin hätäleikkauksiin. Taloutta pitää tasapainottaa, mutta hallitusti, muuten säästöt osuvat suoraan palveluihin.Sote-uudistuksen tavoite oli turvata yhdenvertaiset palvelut. Se ei toteudu, jos rahoitus ohjaa paperilla sairastamiseen eikä käytännössä hyvinvointiin. Nyt tarvitaan yksinkertaisempi ja oikeudenmukaisempi malli sekä työrauha tehdä työtä kunnolla.

Työhyvinvointi syntyy arjessa – ei pelkissä suunnitelmissa

Kouvolan kaupungin valtuusto hyväksyi maanantaina 8.12.2025 henkilöstösuunnitelman vuosille 2026–2029. Suunnitelma antaa suuntaviivoja tuleville vuosille, mutta työhyvinvoinnin osalta tarvitsemme sanojen lisäksi myös tekoja.

On tärkeää muistaa, että työhyvinvointi on ennen kaikkea yksilöllinen kokemus. Se ei muodostu strategioissa, vaan arjen tasolla: esihenkilötyössä, työyhteisön kulttuurissa, kuormituksen jakautumisessa ja siinä, miten työntekijä kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Hyvinvointia ei synnytetä valtuustosalissa, vaan työpaikoilla.

Keskustelussa nousevat usein esiin sairauspoissaolot, mutta ne eivät ole hyvä tai riittävä mittari työhyvinvoinnista. Sairauspoissaolot kertovat vasta siitä, että jokin on mennyt pieleen. Sen sijaan työn ilo, työn imu ja kokemus työn merkityksellisyydestä ennakoivat paljon paremmin, miten työntekijät voivat ja miten he suoriutuvat. Näiden mittaamiseen ja vahvistamiseen tarvitaan selkeitä, käytännönläheisiä toimia.

Työntekijöiden aito mahdollisuus vaikuttaa omaa työtään koskeviin ratkaisuihin on keskeinen osa hyvinvointia. Kuuleminen ei saa olla muodollista, eikä palautteen kerääminen itseisarvo. Näkemyksillä on oltava todellista painoarvoa silloin, kun arjen käytäntöjä ja resursseja suunnitellaan.

Myös työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on ratkaisevaa. Kyse ei ole vain työaikajoustoista, vaan kulttuurista, jossa palautumiselle annetaan arvo ja jossa yksilölliset elämäntilanteet huomioidaan. Tasapainon mahdollistaminen on investointi, joka maksaa itsensä takaisin parempana jaksamisena ja pienempänä henkilöstön vaihtuvuutena.

Henkilöstösuunnitelma luo puitteet, mutta todellinen työhyvinvointi syntyy vasta silloin, kun suunnitelma muuttuu käytännön teoiksi. Kouvola tarvitsee konkreettisia, työntekijän arkeen ulottuvia ratkaisuja, jotka tukevat jaksamista, motivaatiota ja työn merkityksellisyyttä, sillä juuri siinä sijaitsee kaupungin tärkein voimavara.

Lopulta on kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta: laadukasta työtä voi tuottaa vain hyvinvoiva ihminen. Kun pidämme huolta niistä, jotka tekevät kaupungin palvelut mahdollisiksi, he voivat puolestaan pitää huolta kouvolalaisista. Tämä on paras ja kestävin investointi, jonka kaupunki voi tehdä.

Asiakasohjausryhmät ja hankintayksiköt murentavat ammattilaisten päätösvallan

Sosiaalityöntekijäin liitto on tehnyt rikosilmoituksen asiakasohjausryhmien (ASO-ryhmät) käytännöistä hyvinvointialueilla. Liiton selvityksen mukaan kyse ei ole yksittäisistä virheistä, vaan rakenteista, joissa työntekijöiden ammatillinen harkinta ohitetaan hallinnollisella päätöksenteolla.

Luottamushenkilönä olen saanut tietooni tapauksia, joissa hankintayksikkö on käytännössä syrjäyttänyt asiakkaasta vastaavan sosiaalityöntekijän päätöksen. Asiakas on ohjattu palveluun sopimusteknisin perustein, ei asiakkaan palvelutarpeen mukaan. Seurauksena asiakkaan tilanne on huonontunut, palveluketju katkennut ja kuntoutuminen vaarantunut.

Sosiaalityöntekijäin liitto on tehnyt rikosilmoituksen asiakasohjausryhmien (ASO-ryhmät) käytännöistä hyvinvointialueilla. Liiton selvityksen mukaan kyse ei ole yksittäisistä virheistä, vaan rakenteista, joissa työntekijöiden ammatillinen harkinta ohitetaan hallinnollisella päätöksenteolla.

Tästä huolimatta vastuu asiakasprosessista jää sille ammattilaiselle, joka tuntee asiakkaan tilanteen ja kantaa eettisen sekä ammatillisen vastuun. Päätösvaltaa ei kuitenkaan tosiasiassa ole, jos ratkaisut tehdään hallinnollisessa ryhmässä, jossa istuu henkilöitä, joilla ei ole asiakkaaseen liittyvää ammattivastuuta.

Moniammatillinen yhteistyö ei tarkoita sitä, että ammatillinen arvio korvataan excel-taulukolla tai kilpailutuksen perusteilla. Asiakkaan elämä ei ole sopimustekninen tuote eikä kustannuspaikka.

Hyvinvointialueilla puhutaan vaikuttavuudesta ja kokonaiskuvasta, mutta todellista vaikuttavuutta ei synny, jos se tärkein unohdetaan: asiakkaan oikeusturva ja ammattilaisten asiantuntemus.

Luottamushenkilönä sanon tämän yksiselitteisesti: hallinnolliset rakenteet eivät saa ohittaa lakia, ammattietiikkaa eikä ihmistä, jonka elämä on päätösten keskiössä.

Hyvinvointialueilla toistellaan, että rahat ovat loppu ja ennaltaehkäisyyn täytyy panostaa. Se on tärkeää, mutta ennaltaehkäisy ei toteudu silläkään, että nuoret jätetään ilman tukea silloin, kun he ovat jo kriisissä. Meillä ei ole varaa päästää enää yhtään nuorta eläkeputkeen 18-vuotiaana, koska he eivät ole saaneet oikea-aikaista apua. Lisäksi on muistettava, että yksityisissä lastensuojelun ja erityisyksiköiden palveluissa on usein sellaista erityisosaamista ja työntekijöiden pysyvyyttä, jota hyvinvointialueiden omissa yksiköissä ei välttämättä ole. Pysyvät ihmissuhteet sekä ammatillinen osaaminen ovat lasten ja nuorten kasvun, kehittymisen ja turvallisuuden kokemisen kannalta olennaisia. Talous ei saa olla tekosyy sille, että esimerkiksi nuori tai kuka tahansa joka tarvitsee apua, jää ilman tarvitsemaansa tukea.

Kun narratiivi romahtaa, hiljaisuus alkaa

Tulitauon jälkeen Gazassa on tullut näkyviin ilmiöitä, joita monet eivät halua nähdä. Sosiaalisessa mediassa levinneet videot ja kansainväliset uutisraportit osoittavat, että Hamasin taistelijat ovat teloittaneet siviilejä julkisesti, syyttäen heitä yhteistyöstä Israelin kanssa. Yhdysvaltain CENTCOM on vaatinut Hamasilta väkivallan lopettamista ja aseista riisumista. Tulitauon jälkeen järjestö on pyrkinyt palauttamaan kontrolliaan väkivalloin klaaneja ja paikallisia ryhmiä vastaan, ei suinkaan suojelemaan omaa väestöään.

Kun Israel puolustautui Hamasin hyökkäyksiä vastaan, kansainväliset ja suomalaiset tietyt piirit syyttivät sitä nopeasti “kansanmurhasta”. Nyt, kun väkivalta kohdistuu palestiinalaisiin Hamasin toimesta, samat äänet ovat vaienneet. Tämä kertoo moraalisesta valikoinnista, jossa ihmisoikeudet eivät ole universaali periaate, vaan poliittinen väline.

Kaksoisstandardeja näkyy myös muualla. Syyriassa hallintoon liitetyt joukot ja miliisit ovat syyllistyneet julkisiin teloituksiin ja vakaviin ihmisoikeusrikoksiin. Amnesty International ja Reuters ovat dokumentoineet Syyrian eri alueilla tapahtuneita joukkomurhia, joissa siviilejä on tapettu kodeissaan, kouluissa ja sairaaloissa. YK:n ihmisoikeusasiantuntijoiden mukaan druze-yhteisöihin kohdistuneet hyökkäykset ovat sisältäneet järjestelmällistä seksuaaliväkivaltaa, sieppauksia ja kidutusta, tekoja, joita on käytetty pelon ja nöyryyttämisen välineenä. Näistä tapahtumista ei ole syntynyt globaalia mielenilmausten aaltoa tai näkyvää solidaarisuutta, kuten Gazan kohdalla on käynyt.

Myös Nigeriassa kristittyihin kohdistuva väkivalta jatkuu laajamittaisena. Vuoden 2025 aikana on raportoitu tuhansien kristittyjen kuolemista Boko Haramin ja Fulani-jihadistien hyökkäyksissä. Kylät on poltettu, kirkkoja tuhottu ja pappeja siepattu. Kansainväliset järjestöt, kuten Open Doors ja Intersociety, arvioivat, että kymmeniä tuhansia nigerialaisia kristittyjä on tapettu vuodesta 2009 lähtien. Tästä huolimatta länsimaissa ei ole nähty kampanjoita tai mielenilmauksia, jotka vaatisivat vastuuta tekijöiltä tai suojelua uhreille.

Näiden tapausten yhteinen nimittäjä on valikoiva reagointi. Kun tekijänä on länsivaltio, erityisesti Israel, moraalinen paheksunta on välitön ja erittäin äänekäs. Kun taas väkivallan taustalla on islamistinen liike, autoritäärinen hallinto tai Afrikan aseellinen ryhmä, keskustelu vaimenee.

Tämä ei ole puolueettomuutta, vaan osoitus siitä, että osa ihmisoikeuspuheesta on selkeästi alistettu ideologialle. Ihmisoikeudet eivät voi olla suhteellisia. Johdonmukainen ihmisoikeusajattelu edellyttää, että samat periaatteet pätevät kaikissa konflikteissa.

Veto- ja pitovoima voivat ratkaista hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden

Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelman opinnot ovat olleet erinomainen tuki valtuustotyöhöni niin hyvinvointialueella kuin Kouvolan kaupunginvaltuustossakin. Kun käsittelemme strategiakysymyksiä tai henkilöstöön liittyviä linjauksia, pystyn peilaamaan päätöksiä tutkimusperustaiseen tietoon. Opintojen kautta olen saanut syventää ymmärrystäni, miten työhyvinvointi, johtaminen ja veto- ja pitovoima kytkeytyvät suoraan palvelujen laatuun ja kuntalaisten hyvinvointiin.

Joidenkin mielestä sanat veto- ja pitovoima alkavat jo kyllästyttää. Ymmärrän sen. Ne ovat olleet esillä paljon, mutta minusta kyse ei ole iskusanoista vaan koko sote-järjestelmämme tulevaisuuden kannalta ratkaisevasta kysymyksestä. Kestävät sosiaali- ja terveyspalvelut edellyttävät, että työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi, turvalliseksi ja reiluksi.

Veto- ja pitovoima eivät synny palkasta tai hienoista sloganeista. Ne syntyvät arjessa, johtamisen ja työyhteisön kautta. Kun työntekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä, tulee kuulluksi ja saa arvostusta, hän haluaa jäädä. Tämä on tutkimusnäytön valossa selvä: työn vaatimukset eivät yksin kuormita, vaan ratkaisevaa on hallinnan tunne ja oikeudenmukaisuus.Jos ihminen kokee antavansa kaikkensa mutta ei saa vastinetta, ei kiitosta, tukea tai turvallisuutta, hän todennäköisesti väsyy tai turhautuu ja vaihtaa alaa.

Olen samaa mieltä kuin Hyvän työn ohjelma (2024–2027) korostaa: hyvä johtaminen on sote-alan pitovoiman avain. Meidän täytyy varmistaa, että esihenkilöillä on riittävä tuki ja osaaminen johtaa ihmisiä, ei pelkästään prosesseja. Hallinnon ja johtamisen tulee olla läpinäkyvää ja reilua, ja työntekijöille on annettava todellinen mahdollisuus vaikuttaa työhönsä. Johtaminen, joka perustuu luottamukseen, oikeudenmukaisuuteen ja arvostukseen, ei maksa ylimääräistä, mutta sen vaikutus näkyy suoraan työssä jaksamisena, palvelun laadussa ja työn tuloksissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon veto- ja pitovoima eivät ole vain henkilöstöhallinnon kysymyksiä. Ne ovat yhteiskunnallinen ja moraalinen kysymys: miten suhtaudumme niihin ihmisiin, jotka huolehtivat meistä, lapsistamme ja ikääntyvistä vanhemmistamme. Jos emme arvosta heitä riittävästi, menetämme heidät. Ja jos menetämme heidät, menetämme myös hyvinvointiyhteiskunnan pohjan.

Olen vakuuttunut siitä, että veto- ja pitovoima rakentuvat kolmesta asiasta: johtamisesta, arvostuksesta ja yhteisöllisyydestä. Tarvitsemme esihenkilöitä, jotka kantavat vastuuta ja tekevät rohkeita päätöksiä. Tarvitsemme työnantajia, jotka näkevät henkilöstönsä voimavarana, eivät kulueränä. Ja tarvitsemme työyhteisöjä, joissa vallitsee luottamus ja reiluus.

Sote-ala on edelleen vetovoimainen, mutta vain, jos pidämme siitä huolta. Meidän on tehtävä hyvinvointialueista sellaisia työnantajia, joihin parhaat osaajat haluavat tulla ja jäädä. Tämä on taloudellisesti järkevää, inhimillisesti oikein sekä poliittisesti vastuullista.

Kun työntekijä kokee tulevansa arvostetuksi ja voi tehdä työnsä hyvin, koko järjestelmä voi hyvin. Siksi sote-alan veto- ja pitovoima eivät ole pelkkä hallinnollinen tavoite. Ne ovat elinehto sille, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pysyy pystyssä.

Sanojen käytön on perustuttava tosiasioihin

On täysin oikeutettua olla huolissaan Gazan siviilien kärsimyksistä. Niin minäkin olen. Tilanne on humanitaarisesti kestämätön ja vaatii kiireellisiä kansainvälisiä toimia. Kuitenkin vakavien syytösten, kuten kansanmurhan, käyttö vaatii erityistä tarkkuutta ja juridista perustaa. Näin vakavien väitteiden on perustuttava tosiasioihin, ei yksipuolisiin tai poliittisesti värittyneisiin tulkintoihin.

Kansanmurha ei ole retorinen käsite vaan juridinen määritelmä, jonka YK on määritellyt vuoden 1948 kansanmurhasopimuksessa. Sen mukaan kansanmurha tarkoittaa tarkoituksellista pyrkimystä tuhota kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä – kokonaan tai osittain. Tätä erityistä intentiota (dolus specialis) ei ole toistaiseksi osoitettu Israelin toimissa Gazassa. Kansainvälisen oikeuden asiantuntijat, mukaan lukien Israelin ja YK:n ulkopuoliset analyytikot, eivät ole todenneet, että Israelin toimet täyttäisivät kansanmurhan tunnusmerkit. Siviiliuhrit, niin traagisia kuin ne ovatkin, eivät vielä juridisesti osoita kansanmurhaa.

Israelin puolustusvoimat on toistuvasti ilmoittanut pyrkivänsä minimoimaan siviiliuhreja ja käyttäneensä varoituksia ennen iskuja. Hamasin taktiikka piiloutua siviilien keskelle tekee tilanteesta monin tavoin moraalisesti ja sotilaallisesti äärimmäisen vaikean. Hamasin toiminta – joka aloitti sodan lokakuun 7. päivän 2023 joukkoteurastuksella ja otti satoja panttivankeja – on jätetty lähes kokonaan pois julkisesta keskustelusta.

Entä sitten ruoka-apu? Moni kansainvälinen järjestö on vetäytynyt avun jakamisesta Gazassa, ei siksi, ettei ruokaa olisi saatavilla, vaan siksi että osa järjestöistä ei hyväksy Israelin ja USA:n koordinoimaa uutta avustusjärjestelmää. Näin ollen jaettavissa oleva ruoka ei tavoita niitä, jotka sitä eniten tarvitsisivat. Ei siksi, että Israel pyrkisi näännyttämään kansaa, vaan koska osa järjestöistä kieltäytyy osallistumasta järjestelmään, jonka he kokevat poliittisesti epäluotettavaksi. Samalla Israel ja sen liittolaiset ovat pyrkineet mahdollistamaan humanitaariset tauot ja ruoka-avun pudotuksia ilmateitse.

Oikea kysymys kuuluu: miksi kansainvälinen yhteisö ei painosta Hamasia vapauttamaan panttivankeja? Sodan katkaiseminen olisi ollut mahdollista, mikäli Hamas olisi suostunut vapauttamaan siviilit, joiden vankeus on suora seuraus sen omasta väkivaltaisesta hyökkäyksestä.

Kukaan ei voi eikä saa katsoa Gazan tilannetta välinpitämättömästi. Mutta jos haluamme edistää rauhaa, turvallisuutta ja oikeutta, tarvitsemme enemmän kuin retoriikkaa. Tarvitsemme myös tosiasioihin nojaavaa, tasapainoista keskustelua. Kansanmurhasyytöksillä on painoarvo vain silloin, kun ne perustuvat kansainvälisen oikeuden kriteereihin. Muussa tapauksessa niistä tulee ase, joka tuhoaa mahdollisuuden rakentavaan dialogiin.

(Lähetin tämän tekstin tällaisenaan Kouvolan Sanomiin 28.7.25)

KPL:n liputus-päätös on maltillinen ja perusteltu

Kouvolan Sanomat uutisoivat KPL:n kieltäytymisestä yhteisliputuksesta Priden kanssa. Tämä levisi valtakunnalliseksi uutisoinniksi. Kirjoitin asiasta mielipidevastineen Kouvolan Sanomiin:

Kouvolan Pallonlyöjien päätös olla liputtamatta yhtä aikaa Pride-lipun kanssa on herättänyt voimakasta keskustelua. Kuitenkin KPL:n hallituksen puheenjohtaja Harri Lehto ilmaisi kannanoton avoimesti ja selkeästi: seura ei halua osallistua poliittiseksi koettuun liputukseen, mutta ei ole myöskään Pride-liikettä vastaan.Hän toi samalla esiin, että seura on sitoutunut vahvoihin arvoihin, joihin lukeutuvat yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja kaikkien kunnioittaminen.

On hyvä muistaa, että urheiluseuroilla on oikeus linjata oma näkyvyytensä julkisissa tapahtumissa. KPL ei ole kieltäytynyt yhteistyöstä, vaan päättänyt pysyä neutraalina, koska haluaa kunnioittaa kaikkia seuraan kuuluvia – riippumatta heidän näkemyksistään tai identiteetistään. Tässä ei ole kyse syrjinnästä, vaan tasapainoisesta harkinnasta.

Erityisen hämmästyttävää on, kuinka näin asiallisesti perusteltu ja kohteliaasti ilmoitettu kanta on johtanut paheksuntaan, joka on paisunut valtakunnallisiin otsikoihin asti.

Vaikuttaa siltä, että loukkaannutaan periaatteen vuoksi, vaikka todellista syrjintää ei ole tapahtunut. Se on harmillista ja vie tilaa aidolta tasa-arvokeskustelulta.

Julkinen keskustelu kaipaisi enemmän ymmärrystä ja vähemmän vastakkainasettelua. KPL:n päätös vaikuttaa harkitulta ja johdonmukaiselta – ja Lehdon tapa perustella sitä julkisesti on arvostettava esimerkki avoimuudesta. Hän ei piiloudu, vaan kantaa vastuunsa.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat tärkeitä arvoja. Niiden puolesta voi seistä monin tavoin – myös ilman yhteisliputusta. Kunnioitetaan myös niitä, jotka haluavat ilmaista arvojaan omalla tavallaan.

Uudet valtuustokaudet käyntiin

Nyt on virallisesti molemmat valtuustokaudet startattu, ja olen kiitollinen ja uusista luottamustehtävistä. Tulin valituksi Kymenlaakson hyvinvointialueen sosiaalipalvelujen palvelulautakunnan varapuheenjohtajaksi sekä terveyden ja sairaanhoidon palvelulautakunnan varajäseneksi. Lisäksi toimin Kouvolan kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenenä. Näiden tehtävien kautta pääsen osallistumaan monipuolisesti alueemme palveluiden kehittämiseen – niin hyvinvointialueella kuin kunnallisella puolella.

Lähden uuteen kauteen avoimin mielin ja vahvalla tahtotilalla tehdä rakentavaa yhteistyötä. Pitkä työhistoriani mielenterveys- ja päihdetyön sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden parissa, yhdistettynä terapeutin sekä johtamisen koulutuksiin, antaa minulle käytännönläheisen ja ihmislähtöisen näkökulman päätöksentekoon. On hienoa päästä hyödyntämään omaa ammattitaitoa sellaisessa työssä, jossa yhteinen tavoite on sujuvat, vaikuttavat ja inhimilliset palvelut kaikille.

Valtuusto- ja lautakuntatyöskentely on minulle ennen kaikkea paikka oppia, vaikuttaa ja kuunnella. Uskon siihen, että asiat eivät muutu pelkällä tahdolla, mutta määrätietoisella yhteistyöllä, tiedolla ja sydämellä voidaan saada paljon aikaan.

Tästä on hyvä jatkaa kohti toimivaa hyvinvointia!