Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakennetta on uudistettava. Tämä taitaa olla ainoa asia, josta tämänhetkisen hallituksen kanssa olen samaa mieltä. Olen työni kautta törmännyt useaan otteeseen sote-palveluiden jäykkään rajapintaan ihmisen hakiessa apua esimerkiksi mielenterveyshaasteisiin tai niiden lieveilmiöihin. Tämänhetkinen uudistus ei ole asiakaslähtöinen. Uudistusta on valmisteltu suljettujen ovien takana eikä siinä ole kuultu heitä, joita uudistus eniten koskee.
Sote-uudistuksessa on luovuttu valinnanvapaudesta ja se vähentää palveluntuottajien positiivista kilpailua palvelun paremmalla laadulla ja saatavuudella. Panostamista oikea-aikaiseen ja oikeaan sekä yksilölliseen psyykkisen tuen saamiseen voi parhaimmassa tapauksessa estää nuoria ja nuoria aikuisia ajautumasta eläkeputkeen. Laadukkaalla ja asiakkaalle sopivalla tuella on mahdollista kuntoutua työelämään saakka ja tavoitella mahdollisimman itsenäistä elämää ja arjen osallisuutta. Palveluiden laatuun voidaan vaikuttaa muun muassa vahvalla monituottajamallilla ja henkilökohtaisella budjetilla, jotka tuntuvat unohtuneen hallituksen esityksestä. Kolmannen sektorin ja etenkin pk-yritysten roolia sote-palveluiden tuottajina tulisi vahvistaa julkisen sektorin palveluiden täydentäjinä.
Mahdollisimman varhainen puuttuminen juuri mielenterveysongelmien synnyssä on tärkeää. Sote-uudistuksessa esitetään, että oppilas- ja opiskelijahuollon psykologit sekä kuraattorit siirrettäisiin osaksi sote-maakuntia. Pelkona on, että opiskeluhuollon palvelujen asiantuntijat etääntyisivät koulujen arjesta ja kynnys hakeutua palveluihin kasvaisi. Tuen tulisi olla helposti saatavilla. Psyykkisen vahvuuden kivijalka rakennetaan jo lapsuudessa, siksi olisi tärkeää panostaa ennaltaehkäisyyn niin lapsi- ja perhepalveluissa kuin varhaiskasvatuksessakin. Tulevaisuudessa täytyy panostaa turvalliseen, matalan kynnyksen perheiden kanssa tehtävään työhön, jolloin haasteisiin voitaisiin puuttua ajoissa ilman raskaita tukitoimia.
Yksi malli ei sovi kaikille. Kymenlaaksossa on jo saavutettu vahvempaa palveluiden järjestämistä paikallisella sote-uudistuksella. Muutokset ovat vieneet aikaa ja sopeutuminen on vieläkin kesken. Hallituksen ajamat hyvinvointialueet sekoittaisivat pakkaa entisestään. Poliittiset linjaukset tulisi tehdä ajan kanssa harkiten, asiantuntijoita ja palveluiden käyttäjiä kuunnellen.
Korjataan se, mikä ei toimi ja vahvistetaan sitä, mikä toimii, asiakkaan etu edellä.