Näillä teemoilla kohti aluevaaleja!

Vietimme vasta kansainvälistä Mielenterveyspäivää. Mielenterveys on jokaisen oikeus. Jokaisen lapsen, nuoren, iäkkään ihmisen, työssä käyvän sekä työttömän. Mielenterveyshaasteiden kanssa kamppailevan voimavarat ovat usein huomattavasti alentuneet. Silloin on erittäin tärkeää, että asiakas saa oikea-aikaiset ja laadukkaat palvelut saman katon alta. Haasteiden keskellä ei vähäisiä voimavaroja voi tuhlata avun etsimiseen. Siksi vaaliteemani ovat samassa linjassa kuntavaaliteemojeni kanssa.

LAADUKKAAMPIA JA LAAJA-ALAISEMPIA MIELENTERVEYSPALVELUITA, ASIAKASTA AIDOSTI ARVOSTAEN

Jokainen kymenlaaksolainen on oikeutettu laadukkaisiin sote-puolen palveluihin. Erityisesti sydämelläni on mielenterveyspalveluiden kehittäminen ja vaivaton pääsy niihin. Matalan kynnyksen toimintaa on kehitettävä ja jokaista asiakasta kohdattava kunnioituksella ja hänen oman elämänsä asiantuntijana. Ihmisen täytyy saada kokemus kuulluksi tulemisesta sekä aidosta osallisuudesta oman elämänsä päätöksiin. Olen työssäni nähnyt, miten ihmiset voivat toipua syvistäkin traumoista työelämään saakka, oikealla ja oikea-aikaisella tuella. Voisiko yhteiskunnan rakenteita muuttaa niin, että nykyiset sote-alan budjetit käytetään kustannusvaikuttavammin ihmisten auttamiseen unohtamatta inhimillisyyttä ja asiakkaan aitoa kohtaamista? Turha byrokratia tulee uskaltaa purkaa pois, jotta varoja riittää oikeasti ihmisten yksilölliseen tukeen oikeaan aikaan. Valinnanvapauden tulisi näkyä myös sosiaalihuollon palveluissa ja palveluita hankittaessa myös pieniä yksityisiä toimijoita tulee käyttää, sillä heillä on usein erityistason osaamista ja vuosia kehitettyjä toimintamalleja.

ENNALTAEHKÄISEVILLÄ TOIMENPITEILLÄ KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA LÄPI ELÄMÄNKAAREN

Psyykkisen vahvuuden kivijalka rakennetaan jo lapsuudessa, siksi on tärkeää panostaa ennaltaehkäisyyn niin lapsi- ja perhepalveluissa kuin varhaiskasvatuksessakin. Tulevaisuudessa täytyy panostaa ennaltaehkäisevään matalan kynnyksen perheiden kanssa tehtävään työhön, jotta vältyttäisiin raskailta tukitoimilta. Lastensuojelussa sosiaalityöntekijöiden maksimi asiakasmäärä tulisi säätä lailla, jolloin muun muassa riskit laiminlyönteihin sekä perusteettomiin huostaanottoihin pienenevät.

LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA VOIMAVAROJA TYÖVUOSIIN

Laadukasta palvelua tuottaa hyvinvoiva työntekijä ja työhyvinvointi lähtee hyvästä johtamisesta. Työntekijöiden aitoa mahdollisuutta sovittaa yhteen työ ja vapaa-aika tulee tukea. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tehtävä työ on vastuullista ja vaativaa. Työstä kuuluu saada myös sen mukainen korvaus. Näen, että on erittäin tärkeää panostaa työolojen ja -ilmapiirin parantamiseen, joustavaan työvuorosuunnitteluun sekä yksillölliseen työhyvinvointiin. Organisaation johdon sekä lähiesimiesten paras teko on panostaa työntekijänsä hyvinvointiin sekä hänen voimavarojensa ja lahjansa esiin tuomiseen. Hyvinvoiva työntekijä jaksaa työssään pitkään ja innostaa muitakin tekemään parhaansa. Hyvä työssäjaksaminen ja -viihtyvyys vähentää myös työntekijöiden vaihtuvuutta. Jotta työntekijät voivat tuottaa laadukkaita palveluita on heille tarjottava myös riittävät resurssit työn tekemiseen.

Monesti mielenterveyspuolella esimerkiksi sosiaalityöntekijät vaihtuvat tiuhaan ja asiakas joutuu aloittamaan tutustumisen ja elämäntarinansa kertomisen alusta. Jotta ihminen voi kuntoutua mahdollisimman itsenäiseen elämään, hän tarvitsee osakseen turvaa ja pysyvyyttä, kokemuksen siitä, että juuri hän on arvokas.

KYMENLAAKSON KESKUSSAIRAALAAN LAAJA PÄIVYSTYS, JOKA TURVAA RIITTÄVÄT PALVELUT KYMENLAAKSOLAISILLE

Jotta koko Kymenlaakson alueella voidaan turvata laadukkaat peruspalvelut näen, että Kymenlaakson keskussairaalaan on hyvä saada laaja päivystys. Siitä hyötyy myös Kouvola. Pidän tärkeänä, että kouvolalaisten hoitoon pääsy on nopeaa ja sujuvaa. Kaikkea ei voida keskittää Etelä-Kymenlaaksoon. Seison vahvasti toimivien mielenterveyspalveluiden puolella, on silti myös erittäin tärkeää panostaa somaattisen puolen palveluihin, ja on erittäin merkityksellistä, että pystymme turvaamaan kymenlaaksolaisten terveyspalvelut hädän hetkellä. Tämän vuoksi kannatan laajan päivystyksen saamista keskussairaalaan, jotta myös ammattitaitoisen henkilökunnan rekrytointi olisi seudullemme vaivattomampaa.

Aluevaalit järjestetään 23.01.2022 ja ennakkoäänestys on 12.-18.01.2022.

Yksi ajatus artikkelista “Näillä teemoilla kohti aluevaaleja!

Jätä kommentti