KS julkaisi 2.1.25 jutun koulunkäynnin ohjaajien vähentämisestä. Kaupunkimme strategiassa painotetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja heidän tulevaisuutensa turvaamista. On kuitenkin aiheellista kysyä, ovatko varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen leikkaukset linjassa näiden tavoitteiden kanssa. Viime keväästä alkaen on vähennetty yli 30 koulunkäynninohjaajaa, ja säästöt jatkuvat. Samalla lasten tuen tarve kasvaa vuosi vuodelta.
Lapset ja nuoret eivät ole vain numeroita budjetissa, vaan he ovat kaupunkimme tulevaisuus. Koulunkäynninohjaajien määrän vähentäminen osuu erityisesti niihin oppilaisiin, jotka tarvitsevat eniten tukea selvitäkseen koulupäivistä. Kouvolassa lähes 35 prosenttia oppilaista saa tehostettua tai erityistä tukea – ja tämä määrä kasvanee tulevaisuudessa. Kuitenkin kaupungin päätökset ohjaavat resursseja pois näiltä lapsilta, joiden hyvinvointi vaikuttaa laajasti koko yhteisöön.
Samanaikaisesti, kun ruohonjuuritason henkilöstöä vähennetään, Kouvola päätti perustaa uuden päällikön viran. On syytä pohtia, miksi hallintoon panostetaan, kun lasten arjen tuki on vaarassa kärsiä. Liiallinen hallinto syö suoraan resursseja oppilaiden ja koulujen arjesta.
Kaupungin strategiassa todetaan, että kasvu keskittyy lapsiin ja nuoriin, ja tavoitteena on mahdollistaa turvallinen lapsuus ja nuoruus. Visio on rohkaiseva, mutta toteutus vaikuttaa ristiriitaiselta. Miten voimme väittää pitävämme huolta lapsista, kun heidän tarvitsemiaan tukipalveluita karsitaan?
Kouvolan on keskityttävä kohdentamaan resurssit oikein – sinne, missä ne vaikuttavat eniten: lapsiin ja nuoriin. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen leikkaukset on pysäytettävä, ja koulunkäynninohjaajien määrää on varauduttava vahvistamaan. Hallinnon tehostamista ja päällekkäisyyksien purkamista on tarkasteltava kriittisesti, jotta resurssit voidaan ohjata tarpeen mukaan kouluihin ja päiväkoteihin.
Kouvolan tulevaisuus rakentuu lapsille ja nuorille – juuri he tekevät kaupungistamme elinvoimaisen ja kestävän. On meidän kaikkien vastuulla varmistaa, että heillä on tarvittava tuki ja turvallinen ympäristö kasvaa.
Kouvolan sanomat julkaisi tämän artikkelin myös sivuillaan https://www.kouvolansanomat.fi/paakirjoitus-mielipide/8203772