Suhtauduin keväällä Mielakkaan suunniteltuihin panostuksiin kriittisesti ennen kaikkea kaupungin vaikean taloustilanteen vuoksi. Viime aikojen keskustelu on kuitenkin saanut pohtimaan asiaa laajemmin.
Kouvolan strategiassa lasten ja nuorten hyvinvointi ja liikkuminen ovat keskeisiä tavoitteita. Jos Mielakka saa nuoria talvella pois ruutujen äärestä, liikkumaan ja tapaamaan toisiaan, sen arvoa ei voi mitata pelkästään rinnekeskuksen euroissa. Liikkumattomuudella, yksinäisyydellä ja syrjäytymiselläkin on hintansa. Siksi pitäisi kysyä paitsi, paljonko Mielakka maksaa, myös mitä sillä rahalla saadaan.
Tämä ei tarkoita, että Mielakkaan pitäisi käyttää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Päinvastoin kaupungin pitää tietää tarkasti, mitä se rahoillaan saa ja mistä se ottaa vastuun.
Siksi viimeisin kilpailutus herättää kysymyksiä. Hupi Ski Oy:n kanssa neuvotteluja jatkettiin niin pitkään, että mahdollisuus siirtyä kilpailutuksessa toiseksi tulleeseen yritykseen ehti umpeutua vain muutamalla päivällä. Näin kävi, vaikka yrittäjä oli jo aiemmin kertonut tarvitsevansa lisätietoja ja ilmoittanut kaupungille, että tämä voi halutessaan keskustella muiden tarjoajien kanssa.Kun kilpailutukseen osallistui kolme yritystä, mutta lopputuloksena Mielakka pysyy toisenkin talven suljettuna, on aiheellista kysyä, oliko kaupungilla tosiasiassa valmiutta edetä muiden tarjoajien kanssa, jos ensisijaisen toimijan kanssa ei päästä sopimukseen? Myös kilpailutuksen ehtoja ja niiden tasapuolisuutta on voitava arvioida avoimesti.
Samalla pitäisi uskaltaa katsoa taaksepäin. Edellisen yrittäjän kanssa tehtiin vuonna 2019 kymmenvuotinen sopimus, mutta toiminta päättyi konkurssiin jo syksyllä 2025. Nyt tiedämme, että Mielakan infrastruktuurissa on merkittäviä korjaustarpeita.
Milloin ne tulivat kaupungin tietoon, mitä niiden korjaamiseksi tehtiin ja miksi Mielakka pääsi nykyiseen kuntoonsa?Kysymys on erityisen aiheellinen siksi, että uuden yrittäjän löytyessä kaupunki oli valmis käyttämään huomattavan summan korjauksiin ja maksamaan vuosittaista käyttöoikeuskorvausta. Olisiko oikea-aikaisilla korjauksilla voitu välttää ainakin osa nykyisistä ongelmista silloin, kun Mielakassa vielä oli toimiva yritys ja rinteet käytössä?
Viimeisimmänkin yrittäjän kanssa juuri infrastruktuurin kunto, korjausvastuut ja sopimusehdot nousivat ongelmiksi. Kiinnostuneita yrittäjiä on ollut useita. Siksi ennen seuraavaa kilpailutusta kaupungin pitäisi laittaa oma tonttinsa kuntoon. Sekä kirjaimellisesti että sopimusten osalta.
Mielakkaa ei pidä puolustaa nostalgialla eikä vastustaa vain siksi, että se maksaa. Samalla on pohdittava, voisiko Mielakka olla nykyistä enemmän: ympärivuotinen liikunnan, nuorten, tapahtumien ja matkailun alue, jonka hyödyt näkyvät muuallakin kuin rinnekeskuksen kassassa.
Kaupungin rahat ovat vähissä. Juuri siksi vuosien mittaan kertyneen korjausvelan siirtäminen eteenpäin ei ole todellista säästämistä. Samalla pitäisi osata erottaa pelkkä meno panostuksesta, joka voi tuottaa Kouvolalle hyvinvointia ja elinvoimaa pitkälle tulevaisuuteen.