Kohti eduskuntavaaleja

Nyt tämän voi viimein parin mutkan ja käänteen jälkeen sanoa ääneen: olen Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas Kaakkois-Suomen vaalipiirissä kevään 2027 eduskuntavaaleissa.

Päätös lähteä tavoittelemaan paikkaa eduskunnassa on kypsynyt vuosien ajan. Puolueen vaihtaminen nyt syksyllä avasi minulle yllätten oven jo ensi kevään eduskuntavaaleihin. Olen tästä mahdollisuudesta erittäin kiitollinen ja motivoitunut.

20 vuotta sote-alalla on antanut aika käytännönläheisen näkymän siihen, miten yhteiskunnan päätökset lopulta näkyvät ihmisten elämässä. Politiikassakin minulle on tärkeää, että päätökset perustuvat tosiasioihin, ovat taloudellisesti kestäviä ja ennen kaikkea toimivat käytännössä.

Minulle tärkeitä asioita ovat kristilliset arvot, turvallinen Suomi sekä kestävä huoltovarmuus suomalaisten hyvinvointi, toimivat sekä vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Suomalainen luonto, puhdas kotimainen ruoka ja oman ruoantuotantomme säilyminen ovat asioita, joiden arvoa ei pidä unohtaa.

Ajattelen, että valtion tehtävä on ennen kaikkea turvata yhteiskunnan ja ihmisten elämän perusedellytykset. Samalla tarvitaan yksilön vastuuta, työn ja yrittämisen arvostamista sekä vapautta rakentaa omaa elämäänsä.

Vaikka asunkin Kouvolassa, pitää osata katsoa myös kuntarajojen yli. Kymenlaakso ja koko Kaakkois-Suomi ovat kohdanneet viime vuosina poikkeuksellisen suuren muutoksen, ja alueemme tarvitsee vahvaa edunvalvontaa, uusia investointeja, toimivia yhteyksiä ja yhteistyötä. Jos tulen valituksi, olen eduskunnassa koko Kaakkois-Suomen edustaja.

Ajattelen, että politiikassa pitää voida keskustella, kuunnella ja tarvittaessa myös muuttaa käsitystään, jos tosiasiat sitä edellyttävät.

Tästä alkaa matka kohti kevättä 2027. Kerron matkan varrella tarkemmin siitä, mitä haluan eduskunnassa edistää.

Ja jos haluat tulla mukaan tekemään kampanjaa, isommalla tai pienemmällä panoksella, ole rohkeasti yhteydessä minuun sähköpostitse: elina.ketonen@kouvola.fi

Nyt mennään!

#toimivaahyvinvointia #ketonen #eduskuntavaalit2027 #perussuomalaiset #ellueduskuntaan

Näytä vähemmän

Vastaa

Discover more from Elina Ketonen

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading