Sosiaali & Terveysala Tänään -lehti kirjoitti viimeisimmässä lehdessään muun muassa mielenterveysteemasta. Lehden artikkelin mukaan mielenterveyshaasteet kärjistyvät ja hyvinvointialueilla olisi hyvä vahvistaa järjestöyhteistyötä mielenterveyskentällä.Mieli ry:n kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa totesi, että ”Mielenterveyskriisiä pystytään ratkaisemaan vain siten, että saadaan kaikki mahdolliset resurssit käyttöön ja toimimaan samaan suuntaan. Hyvinvointialueiden ja järjestöjen hyvä kumppanuus on osa ratkaisua.” Ja kutenJatka lukemista ”Mielenterveysambulanssi voisi olla osaratkaisu kasvaviin mielenterveyshaasteisiin”
Avainsana-arkisto:kouvola
Lasten ja nuorten pahoinvointi vähenee arvovalinnoilla
Lasten ja nuorten hyvinvointi tai oikeastaan pahoinvointi on ollut otsikoissa Vantaan Viertolan koulussa 2.2.2024 tapahtuneen kouluampumisen jälkeen. Aihetta sivuttiin vahvasti myös 9.4.2024 Kymenlaakson hyvinvointialueen valtuuston kokouksessa, kun listalla olivat muun muassa alueellisen hyvinvointikertomuksen vuosiraportti sekä Kymenlaakson alueellinen opiskeluhuoltosuunnitelma vuosille 2024–2025. Pääministeri Orpo totesi 7.4.2024 pääministerin haastattelutunnilla, että hallitus aikoo pitää kiinni siitä, että perusopetukseen panostetaanJatka lukemista ”Lasten ja nuorten pahoinvointi vähenee arvovalinnoilla”
Ajamani asiat kootusti
Kokoan tähän sunnuntain 13.6. vaalipäivää varten vielä tietoja minusta sekä ajatuksiani sekä vaaliteemojani. Olen ollut Facebookissa hieman aktiivisempi kuin täällä blogissa, joten tästä pääset lukemaan kannanottoja ja ajatuksiani siellä. Julkaisin keväällä myös vaalivideon. Tässä on myös Kouvolan Sanomien julkaisemat kolme mielipidekirjoitusta koskien sote-uudistusta, sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyötä sekä Kouvolan päiväkotiverkoston uudistamista. Vastasin kahden vaalikoneen kysymyksiin.Jatka lukemista ”Ajamani asiat kootusti”
Vaaliuurnat ovat auki!
Tällä viikolla viimein on alkanut ennakkoäänestys ja lähestymme kohti varsinaista vaalipäivää, jolloin näemme millaisilla valtuustoilla Suomen kaupunkeja ja kuntia aletaan viemään eteenpäin. Toivon, että Kouvolan valtuustoon saadaan tulevalle kaudelle työskentelyrauha ennen kaikkea hyvän työilmapiirin myötä. Jotta voimme rakentaa tätä yhteiskuntaa, on osattava jättää sivuun oma sekä puolueen agenda ja löytää yhteistyössä ratkaisuja asukkaiden parhaaksi. TarvitsemmeJatka lukemista ”Vaaliuurnat ovat auki!”
Saataisiinko viimein uutta suuntaa poliittiseen päätöksentekoon?
Kouvolan Sanomien jutussa 7.5.2021 kerrottiin siitä, miten nuoria ei ole lähtenyt kuntavaaleihin mukaan. Myös pääkirjoitus 9.5. otti asiaan kantaa. Jäin miettimään jutusta sitä, miten kova poliittinen peli on ehdokkaita yllättänyt, ja miten yleistä se ehdokkaiden keskuudessa on. Valitettavaa on, että myös sosiaalisesta mediasta on tullut julkinen lynkkayspaikka. Miten me aikuiset ihmiset hyökkäämme henkilökohtaisesti toisiamme vastaan?Jatka lukemista ”Saataisiinko viimein uutta suuntaa poliittiseen päätöksentekoon?”
Päivähoidon laatua ei voi mitata fyysisissä tiloissa
Kouvolan kaupungin valtuusto päättää maanantaina 15.3. päiväkotien palveluverkostosta (viitaten KS 11.3: Kouvola suunnittelee lasten yö- ja viikonloppuhoidon keskittämistä yhteen päiväkotiin – ”Vanhemmilta on tullut palautetta, että muutos hankaloittaa heidän elämäänsä”). Kouvolan kaupungin suunnitelmissa on varhaiskasvatuksen yö- ja viikonloppuhoidon keskittäminen Kouvolan keskustaan, yhteen päiväkotiin. Kouvola on tilanteessa, jossa palveluita joutuu karsimaan, mutta laatu ei saa kärsiäJatka lukemista ”Päivähoidon laatua ei voi mitata fyysisissä tiloissa”
Vaalivideo 2021
Vaaliteemat
LAADUKKAAMPIA JA LAAJA-ALAISEMPIA MIELENTERVEYSPALVELUITA, ASIAKASTA AIDOSTI ARVOSTAEN Jokainen kouvolalainen on oikeutettu laadukkaisiin sote-puolen palveluihin. Erityisesti sydämelläni on mielenterveyspalveluiden kehittäminen ja vaivaton pääsy niihin. Matalan kynnyksen toimintaa on kehitettävä ja jokaista asiakasta kohdattava kunnioituksella ja hänen oman elämänsä asiantuntijana. Ihmisen täytyy saada kokemus kuulluksi tulemisesta sekä aidosta osallisuudesta oman elämänsä päätöksiin. Olen työssäni nähnyt, miten ihmisetJatka lukemista ”Vaaliteemat”
Kohti tiiviimpää yhteistyötä sote-kentällä
On erittäin hienoa, että Kouvolassa on vihdoin saatu sosiaali- ja terveyspalvelut edes nuorten kohdalla saman katon alle (viitaten KS 16.1: Kouvolalaiset lastensuojelun työntekijät arvostelevat nuorten päihdepalveluja Kymsotessa). Tällöin asiakas ei joudu poukkoilemaan asiantuntijalta toiselle ja jonottamaan palveluita. Toivottavasti tämä malli leviäisi kaikkien asiakasryhmien keskuuteen – mahdollisimman pian. Siitä on jo toivoa herättäviä viitteitä mm. perhekeskusten,Jatka lukemista ”Kohti tiiviimpää yhteistyötä sote-kentällä”
Sote-uudistus
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakennetta on uudistettava. Tämä taitaa olla ainoa asia, josta tämänhetkisen hallituksen kanssa olen samaa mieltä. Olen työni kautta törmännyt useaan otteeseen sote-palveluiden jäykkään rajapintaan ihmisen hakiessa apua esimerkiksi mielenterveyshaasteisiin tai niiden lieveilmiöihin. Tämänhetkinen uudistus ei ole asiakaslähtöinen. Uudistusta on valmisteltu suljettujen ovien takana eikä siinä ole kuultu heitä, joita uudistus eniten koskee.Jatka lukemista ”Sote-uudistus”