Saataisiinko viimein uutta suuntaa poliittiseen päätöksentekoon?

Kouvolan Sanomien jutussa 7.5.2021 kerrottiin siitä, miten nuoria ei ole lähtenyt kuntavaaleihin mukaan. Myös pääkirjoitus 9.5. otti asiaan kantaa. Jäin miettimään jutusta sitä, miten kova poliittinen peli on ehdokkaita yllättänyt, ja miten yleistä se ehdokkaiden keskuudessa on. Valitettavaa on, että myös sosiaalisesta mediasta on tullut julkinen lynkkayspaikka. Miten me aikuiset ihmiset hyökkäämme henkilökohtaisesti toisiamme vastaan?Jatka lukemista ”Saataisiinko viimein uutta suuntaa poliittiseen päätöksentekoon?”

Ajatuksia EU:n elpymispaketin äänestyksestä

Eilen 27.4.2021 Suomen perustuslakivaliokunta linjasi, että EU:n elpymispaketti on hyväksyttävä kahden kolmasosan enemmistöllä. Illalla Kansallinen Kokoomus tiedotti tehneensä ryhmäpäätöksen tyhjän äänestämisestä. Pyytäisin kokoomuslaisena puoluettani vielä harkitsemaan kokoomuslaisten kansanedustajien sitomisen tyhjän äänestämiseen koskien EU:n elpymisrahastoa. Tulevassa äänestyksessä on kyseessä erittäin suuri ja vakava asia, joka koskee Suomen taloudellista tulevaisuutta. Kokoomuksen kansanedustajat ovat saaneet kansalaisten mandaatin tehdäJatka lukemista ”Ajatuksia EU:n elpymispaketin äänestyksestä”

Vaaliteemat

LAADUKKAAMPIA JA LAAJA-ALAISEMPIA MIELENTERVEYSPALVELUITA, ASIAKASTA AIDOSTI ARVOSTAEN Jokainen kouvolalainen on oikeutettu laadukkaisiin sote-puolen palveluihin. Erityisesti sydämelläni on mielenterveyspalveluiden kehittäminen ja vaivaton pääsy niihin. Matalan kynnyksen toimintaa on kehitettävä ja jokaista asiakasta kohdattava kunnioituksella ja hänen oman elämänsä asiantuntijana. Ihmisen täytyy saada kokemus kuulluksi tulemisesta sekä aidosta osallisuudesta oman elämänsä päätöksiin. Olen työssäni nähnyt, miten ihmisetJatka lukemista ”Vaaliteemat”

Hoitoalan houkuttavuus nousuun

Hoitoalan vetovoimaisuus on laskussa. Yhä kasvava vastuu ja työmäärä suhteessa matalaan palkkaan ei toimi porkkanana hakeutua opiskelemaan hoitoalaa. Olen pohtinut tätä asiaa syksyn varrella opintojeni puitteissa. Itsekin sairaanhoitajana kannatan hoitoalan palkkatason nostoa. Pahoin pelkään, ettei suuriin nostoihin ole varaa, sillä julkiset sote-palvelut ovat lähinnä pelkkä menoerä kuntien ja kuntayhtymien budjeteissa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulisi mielestäniJatka lukemista ”Hoitoalan houkuttavuus nousuun”