Pahoinvoinnin lisääntyminen jatkuu niin kauan kuin sen annetaan jatkua

Kouvolan Sanomat on viime aikoina julkaissut useamman artikkelin koskien lasten ja nuorten psykiatrista hoitoa. Maaliskuussa uutisoitiin mm. nuorten haasteista osallistua kouluissa lähiopetukseen ja huhtikuun alussa, miten kouvolalainen äiti on yrittänyt saada autismin kirjolla olevalle haastavasti oireilevalle lapselleen apua vuosien ajan. Saan viestiä sekä koulumaailmasta sekä muutoin perheiden parissa työskenteleviltä, ettei lasten ja nuorten auttamiseen tälläJatka lukemista ”Pahoinvoinnin lisääntyminen jatkuu niin kauan kuin sen annetaan jatkua”

Rakenteita täytyy muuttaa, jotta ihmiset tulevat ajoissa autetuksi

Kouvolan Sanomat julkaisi 30.1.22 artikkelin koskien viime vuoden lopulla järjestämänsä verkkokyselyn tuloksia Kymsoten mielenterveys- ja päihdepalveluista. Kymsoten mielenterveys- ja päihdepalvelut tekevät varmasti parhaansa, jotta Kymenlaakson asukkaat saavat tarvitsemaansa tukea mahdollisimman nopeasti. Myös artikkelia varten kerätyistä kommenteista nousi esille, että moni oli saanut tarvitsemansa avun ja palautteissa oli kehuttu hoitajia. Mielenterveysasiakkaiden kohdalla olen monesti itsekin törmännytJatka lukemista ”Rakenteita täytyy muuttaa, jotta ihmiset tulevat ajoissa autetuksi”

Emmehän romuta julkista terveydenhuoltoa?

Pohjois-Kymen sairaalan päivystyksen vastuulääkäri Johannes Kärkkäinen aloitti 27.12. Kouvolan Sanomissa tärkeän keskustelun kertoen Poksin erittäin hälyttävästä tilanteesta. Toivoisin, että useampi sote-alan ammattilainen osallistuisi tähän keskusteluun rehellisesti asioiden ja tilanteen realiteetit huomioiden. Kaunopuheiden sijaan nyt tarvitaan todellista ymmärrystä siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota asiakkaat sekä hoitoalan työntekijät sekä tällä hetkellä kokevat. Työntekijät eivät pitkään enää jaksa jaJatka lukemista ”Emmehän romuta julkista terveydenhuoltoa?”