Terapiatakuusta ja psykiatrian hoitolinjoista

Nuorten terapiatakuu on elintärkeä aloite, joka pyrkii varmistamaan oikea-aikaisen ja asianmukaisen mielenterveystuen nuorille. Nuoruus on herkkä kehitysvaihe, jossa oikeanlainen tuki voi merkittävästi vaikuttaa elämän suuntaan. Varhainen puuttuminen ja tuki voivat ehkäistä vakavampien mielenterveysongelmien kehittymistä ja edistää nuorten hyvinvointia.​ Nykyiset psykiatriset hoitokäytännöt painottavat monesti lääkitystä, mutta on tärkeää siirtää painopistettä enemmän kohti terapeuttisia työskentelyä sekä ratkaisukeskeisiäJatka lukemista ”Terapiatakuusta ja psykiatrian hoitolinjoista”

Hyvä mielenterveys on jokaisen perusoikeus

Vietämme Maailman Mielenterveyspäivää 10.10. Hyvä mielenterveys on jokaisen perusoikeus. Myös laadukkaiden ja helposti saavutettavien mielenterveys- ja päihdepalveluiden saatavuus tulisi kuulua näihin perusoikeuksiin. WHO:n mukaan jo ennen globaalia pandemiaa vuonna 2019 maailmanlaajuisesti arviolta joka kahdeksas ihmisestä kärsi mielenterveyshäiriöstä. Samanaikaisesti mielenterveyden palveluista, taidoista ja rahoituksesta on edelleen pulaa. Olemme ajassa, jossa eriarvoisuus kasvaa ja muun muassa tämäJatka lukemista ”Hyvä mielenterveys on jokaisen perusoikeus”

Pahoinvoinnin lisääntyminen jatkuu niin kauan kuin sen annetaan jatkua

Kouvolan Sanomat on viime aikoina julkaissut useamman artikkelin koskien lasten ja nuorten psykiatrista hoitoa. Maaliskuussa uutisoitiin mm. nuorten haasteista osallistua kouluissa lähiopetukseen ja huhtikuun alussa, miten kouvolalainen äiti on yrittänyt saada autismin kirjolla olevalle haastavasti oireilevalle lapselleen apua vuosien ajan. Saan viestiä sekä koulumaailmasta sekä muutoin perheiden parissa työskenteleviltä, ettei lasten ja nuorten auttamiseen tälläJatka lukemista ”Pahoinvoinnin lisääntyminen jatkuu niin kauan kuin sen annetaan jatkua”

Emmehän romuta julkista terveydenhuoltoa?

Pohjois-Kymen sairaalan päivystyksen vastuulääkäri Johannes Kärkkäinen aloitti 27.12. Kouvolan Sanomissa tärkeän keskustelun kertoen Poksin erittäin hälyttävästä tilanteesta. Toivoisin, että useampi sote-alan ammattilainen osallistuisi tähän keskusteluun rehellisesti asioiden ja tilanteen realiteetit huomioiden. Kaunopuheiden sijaan nyt tarvitaan todellista ymmärrystä siitä inhimillisestä kärsimyksestä, jota asiakkaat sekä hoitoalan työntekijät sekä tällä hetkellä kokevat. Työntekijät eivät pitkään enää jaksa jaJatka lukemista ”Emmehän romuta julkista terveydenhuoltoa?”

Kohti tiiviimpää yhteistyötä sote-kentällä

On erittäin hienoa, että Kouvolassa on vihdoin saatu sosiaali- ja terveyspalvelut edes nuorten kohdalla saman katon alle (viitaten KS 16.1: Kouvolalaiset lastensuojelun työntekijät arvostelevat nuorten päihdepalveluja Kymsotessa). Tällöin asiakas ei joudu poukkoilemaan asiantuntijalta toiselle ja jonottamaan palveluita. Toivottavasti tämä malli leviäisi kaikkien asiakasryhmien keskuuteen – mahdollisimman pian. Siitä on jo toivoa herättäviä viitteitä mm. perhekeskusten,Jatka lukemista ”Kohti tiiviimpää yhteistyötä sote-kentällä”

Hoitoalan houkuttavuus nousuun

Hoitoalan vetovoimaisuus on laskussa. Yhä kasvava vastuu ja työmäärä suhteessa matalaan palkkaan ei toimi porkkanana hakeutua opiskelemaan hoitoalaa. Olen pohtinut tätä asiaa syksyn varrella opintojeni puitteissa. Itsekin sairaanhoitajana kannatan hoitoalan palkkatason nostoa. Pahoin pelkään, ettei suuriin nostoihin ole varaa, sillä julkiset sote-palvelut ovat lähinnä pelkkä menoerä kuntien ja kuntayhtymien budjeteissa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden tulisi mielestäniJatka lukemista ”Hoitoalan houkuttavuus nousuun”